lauantai 4. lokakuuta 2008

Esityksen rakenteesta ja tavoitteista

 Täysi esitettiin yhteisillassa ensimmäisenä. Esitys alkoi siten, että hengailimme Sampon kanssa yleisöaulassa noin 30 minuuttia ennen esitystä. Oleskelimme ja katselimme ihmisiä sekä harjoitushuoneeseen ripustettuja aaltopahville liimattuja katukyselyn vastauksia. Yleisöaulassa oli myös vastauslomakkeita ja vastauksille laatikko. 

Aulassa ja harjoitushuoneessa oli Matias Palon koostama ambient-musiikkimaailma, joka näyttämölle siirryttyä muuttui hieman erilaiseksi.

Yleisö siirtyi katsomoon ensimmäisenä ja me seurasimme heitä kahvikupit kädessä viimeisinä asettuen lavastaja Vilja Leppäniemen ideoiman puulaatikon äärelle tyynyille istuskelemaan ja juomaan kahvejamme kotoisassa tunnelmassa. Minä sytytin pieneen pöytälamppuun valon, jolloin esitys alkoi ja ambient äänimaailma muuttui musiikiksi.

Tavoitteita esiintyjille

Asetin tavoitteiksemme saavuttaa arkisen kotoisan olemisen tunnelman ja sen säilymisen tanssiliikkeissä. Erityisesti kasvoilmaisun halusin olevan sellaisen, että kasvojen ilmeet vaihtelisivat jatkuvasti niin kuin ne arkielämässä vaihtelevat.

Musiikki ja teoksen rakenne

Teos syntyi kuin palapeli harjoitusmusiikkien säestyksellä. Olin pyytänyt Matiakselta erilaisiin tunnelmiin sopivia musaehdotuksia. Koreografioin palaset ja harjoittelimme niitä erillisinä aluksi. Keskivaiheilla harjoitusprosessia aloin yhdistellä palasia eri järjestyksessä, lopullisen järjestyksen arvoimme. Ja sitten muutimme muutaman palasen paikan sellaiseksi, että se paremmin toteutti musiikillista dramaturgiaa. Lopulliset musiikkivalinnat tehtiin aivan viimeisinä viikkoina.

Valot ja video

Sari Mayer suunnitteli sellaiset valot, joissa tila muuttaa muotoaan neliöistä ympyräksi ja öisiksi huoneiksi. Valojen intensiteetti vaihteli elävästi ja videolta lattiaan heijastetut valon ja varjon leikit, joita Sari, Matias ja minä olimme kukin kodeissa kuvanneet, loivat liikkuvan ja elävän valon tunnelman.

Ensi-ilta 5.10.2005

Ensi-ilta oli jännittynyt (kuten aina), mutta henkilökohtaisella tasolla en ollut tyytyväinen omaan kasvoilmaisuuni. Olin kasvoistani jäkittynyt en pehmeästi tunnelmia vaihtava, kuten oli ollut tavoitteeni. Seuraavissa esityksissä tavoitteeni alkoi toteutua omassa tekemisessäni.

Ei kommentteja: