Tänä syksynä (2010) rakennan Täysi-duetosta (2005) version Täysi2 kolmelle tanssijalle: kahdelle naiselle ja yhdelle miehelle Tavoitteena on luoda hetkissä tekemiemme valintojen kuvaus ei kolmiodraamaa. Teos on Tampereen konservatorion opiskelijoiden viimeisen vuoden työharjoittelu.
Täysi-dueton aiheena on parisuhteen tuulen lailla vaihtuvat tunnelmat. Sen inspiraationa olivat Jean-Luc Godardin lyhytelokuvan Maskuliini-feminiini tunnelmat. Suhteessa osapuolten keskinäiset roolit vaihtelevat tilanteesta toiseen: toinen on ystävä, kumppani, hoivaaja, äiti/isä, sisko/veli jne. Halusin kohtausten välittävän näitä erilaisia kohtaamisen tapoja.
Rakensin teosta alusta asti kohtauksiksi, joita määritti tunne, tunnelma, liikelaatu tai tilassa liikkuminen. Vaihtuvat tunnelmat rakentuivat selkeiksi toisistaan poikkeaviksi kohtauksiksi, joita eri musiikit erottivat toisistaan tanssiteoksen rakentamisen perinteisen mallin mukaan. Kohtausten nimiä olivat mm. Intia (leikkisä, yhteistä hassuttelua kuvaava kohtaus sai työnimensä musiikista), Ympyrä, Raivo, Hellä, Peli ja Uni. Kohtausten järjestys määrittyi arpomalla, jossa kuitenkin tilallisten ja tunnelmallisten syiden vuoksi lopulta vielä vaihdoin kahden palan keskinäisen järjestyksen. Lopulta rakenne oli kuin päivän kulku aamukahvista yhteiseen iltahetkeen. Uniimme emme voi toisiamme tavoittaa.
Liikkeellisiä ajatuksiani teoksessa olivat arkiliike+liikeliike, kohdata-kannatella, mielenmuutokset, useat eri tunnelmaiset kohtaamiset sekä rinnakkainen-yhtäaikainen-lomittainen.
Teoksen valmistelu alkoi yleisökyselyllä, jota teimme kollegani kanssa kadulla elokuussa 2005. Kysymykset olivat:1. Mitä onni merkitsee sinulle? 2.Mitä mielleyhtymiä sinulle tulee sanasta Täysi? 3. Kerro 3 asiaa, jotka tekevät sinut onnelliseksi? Kysely on jatkuva prosessi, jota olen kerännyt jokaisella esityspaikalla. Tarkoitukseni on jonain päivänä koota kaikki vastaukset osaksi blogiani.
Matias Palo koosti hyvin hienovaraisen tausta-ambienssin aulatiloihin. Halusin, että esityksen tunnelman luominen syntyy jo ennen esitystilaan siirtymistä. Kokosin aaltopahville liimatuista kyselyvastauksista Hällän pieneen saliin ripustetun näyttelyn. Keikoilla kyselyvastaukset olivat aanelosnivaskoina aulatiloissa.
Esiintyjien suhde yleisöön rakentui siten, että ennen esitystä oleskelimme yleisön joukossa lämpiössä. Valmistauduimme esitykseen yleisön kanssa heidät hienovaraisesti etukäteen kohdaten. Sampo Kerola ja minä tulimme esitystilaan yleisöovesta viimeisinä, kun olimme hakeneet ensin kahvikupit keittiöstä.
Teoksen visuaalisena ajatuksenani olivat olleet tilaan ripustetut verhot ja esitystilan kotoisuus. Vilja Viherlaakso (ent. Leppäniemi) tuli mukaan Lempäälän käsiteollisuuskoulusta suorittamaan lavastuksen harjoittelua ja viimeisteli teoksen kotimaiseman. Sari Mayer loi valoilla välillä erilaisia rajattuja huonetiloja ja välillä abstrakteja tunnelmamaisemia. Toiveeni oli, että tilan valaistuksen intensiteetti vaihtelisi auringonpaisteen lailla. Hellä ja Uni –kohtauksissa olisi ilta tai yö.
Matias toi musiikkeja, joista yhdessä valikoimme kohtauksiin sopivia. Koreografian osien, palojen järjestys ja musiikit päätettiin kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Viimeistä musiikkivalintaa pohdimme vielä edellisenä päivänä.
Valmistelin teoksen elementtejä lomalla olohuoneessa videolle tanssien. Välillä istuin keittiössä kahvilla ja katselin, kuinka kauniisti aurinko heijasti seinälle tuulessa liikkuvat sireenin oksat ikkunan muotoisiksi, jatkuvasti muuntuviksi varjokuviksi. Tästä tuli minulle tärkeä kuva. Elämisen olemuksen metafora. Varjot tulivat tärkeiksi kuoleman kautta; isoäitini oli kuollut edellisenä vuonna ja kaipasin häntä valtavasti. Kuvasta tuli niin tärkeä, että halusin sen osaksi esitystä. Kuvasin varjokuvaa videolle. Harjoitusten alettua sekä Matias että Sari kuvasivat myös omien kotiensa seinille ja lattiaan heijastuvia varjomaisemia, joista Sari koosti lattiaan muutamassa kohtauksessa heijastetun liikkuvan kuvan.
Halusin, että teoksessa olisi myös kahvin tuoksu, joka minulle on kotoisa ja tärkeä. Tuoksu luotiin ennen ovien avaamista kahvintuoksukynttilää yleisöoven edessä poltellen sekä kahvikupit kädessä yleisön vierestä näyttämölle kulkien. En tiedä, pystyikö kahvin tuoksua aistimaan yleisöön. Ehkä seuraavissa esityksissä kahvi keitetään aulassa ennen esitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti